Eilen kerroin Prinssille rehellisesti, miten paljon hän on minua auttanut, miten kaikki on nyt niin paljon paremmin, ei enää painajaisia tai verta lavuaarissa, ei heikotusta, ei kipua. Hän oli iloinen, helpottunut, "rakastan sinua, muista se", ja siivet aukesivat jälleen vähän lisää, vähän valkoisempina, puhtaampina.

Mutta tiedättekö sen pienen mustan pisteen syvällä keuhkoissa, joka imee olemassaolollaan terän onnelta, tyytyväisyydeltä ja huolettomuudelta? Sen, joka on niin kovin tumma ja syvä eikä koskaan lakkaa olemasta, ja jos hetkeksi lakkaakin, se on pian taas takaisin, se ei päästä koskaan irti ja repii niin kauan että sydän halkeaa ja tahraa taas kaiken puhtaan sillä minä vain haluan olla laiha pieni lasiluinen siipirikko en halua mitään muuta ei millään muulla ole väliä minä haluan minä tarvitsen minä en voi--


Mutta minä taistelen. Minä haluan pois täältä. Haluan elää.