Ei koskaan minä. Ei ikinä, koskaan, miloinkaan minä. Aina hän, he, joku muu, joku kaunis ja ehjä, jonka vaaleat hiukset valuvat puroina pitkin paperinohutta selkää, joku, joka osaa hymyillä ja pitää ohjat käsissään, joku keiju jostain toisesta maailmasta. Ei koskaan minä.

Minä kadehdin häntä, hänen hiuksiaan ja kasvojaan ja linnunluisia sääriään, mikä tarkoittaa sitä, että nykyään olen myös maailman huonoin ystävä. Ennen olin vain rumin, kamalin, vaikein, lihavin, oksettavin, pinnallisin, levein ja tyhmin.

Tuntuu pahalta. 

Haluan pois.