26. tammikuuta 2011

Minun on niin paha olla, niin helvetin paha olla. Nauran, hymyilen, syön ja elän hetken kuin normaalit ihmiset, kunnes pää sanot kalorit rasva sokerit sinä typerys katso mitä taas teit ja olen jälleen poissa, leijun kylmässä avaruudessa silmät suljettuina, annan vesien virrata sysimustina suonissani ja kuolen hiljaa, huutamatta, sekunti sekunnilta.

"Mä olen verta, mä oon väkivaltaa", joku laulaa radiossa ja minä en voi kun nauraa mielipuolisesti ja antaa saksien valua käsistäni lattialle, hiljainen kolahdus ja pisaroita hämärässä.

Anteeksi, kulta. En tule luulvasti koskaan olemaan sinun kaltaisesi, sinun vertaisesi.
Anteeksi. Anteeksi, etten ole tarpeeksi vahva. Mutta lupaan yrittää; sinun takiasi, pieni.

2 kommenttia:

  1. Eieieiei, ei kultapieni, ei. Älä satuta itseäsi, kiltti. En tiedä tiedänkö miltä sinusta tuntuu, en oikeasti tiedä tiedänkö. Haluaisin tietää, että voisin sanoa niin, ottaa edes puolet viilloistasi. Mutta en tiedä tiedänkö, en tiedä mitään. Haluan, ettet sinäkään tiedä. En halua, että suhun sattuu.

    Jos voisin, vääntäisin sakset käsistäsi ja suutelisin haavasi umpeen, kertoisin mitä sinä oikeasti olet. Pieni, rakas, enkelten siipien kuiskaus, henkäys tuulessa, valkoinen timanttilumi, kristallinen siivenisku, lasiluinen, en minä saa sinua edes sanoiksi...

    Jätä tuo laulu, mikä ikinä onkaan, minä tapan sen, kuoppaan sen, hautaan sen syvälle ja se kuolee. En osaa laulaa, mutta sun takiasi voisin häpäistä itseni ja raakkua jotakin.

    Ihmisten edessä, vielä joku päivä, lupaan.

    VastaaPoista
  2. Voi kulta, älä huolestu liikaa, ethän. Sakset ovat kuitenkin vain sakset (ei mattoveitsi tai muu, nekin on koettu, usko pois), ja niillä saa aikaan vain hyvin vuotavia pintanaarmuja, paranevat nopeasti ja katoavat. Älä huolestu.

    Mutta et usko kuinka taas piristit minua, paransit päivääni, teit minut vähän onnellisemmaksi. Ei, paljon onnellisemmaksi. Kiitos, kiitos että olet olemassa.

    Minä lupaan yrittää. <3

    VastaaPoista