4. helmikuuta 2011

Minä palasin juuri Helsingistä. Siellä kadut olivat kosteat ja täynnä, elämä tuntui hetkellisesti tärkeämmältä, kiharapilviä takeaway-latteja hymyjä tuntemattomille rauhallista tihkusadetta raitiovaunun ikkunassa eikä kukaan katsonut minuun, sulauduin, olin kuin kuka tahansa, kuka tahansa tavallinen ihminen matkalla kahvilasta ei-minnekään, loputtomia kävelykatuja ja rikkinäisiä liikennevaloja hämärässä.


Olen onnellinen niin kauan kuin en katso peiliin.
terveisin elodie kello 20.52

1 kommentti:

  1. freckles7. helmikuuta 2011 klo 14.16

    mäkin rakastan olla tuntematon, joku vaan jossain muualla, matkalla kahvilasta toiseen, eikä kukaan välitä.
    On ikävä sua, haluan sanoa jotain, mutta sanat on tökeröitä kun ne tulee mun suustani.
    Onnea mihin vaan mitä teet <3

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)