atelophobia = the fear of imperfection, of not being enough
Tänään näytän jotenkin vielä tavallista kamalammalta, isolta ja kömpelöltä, niin oksettavan tavalliselta. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen nykyään aivan onneton syömisteni kontrolloimisessa, ja hukun koulujuttuihin sellaisella tarmolla, että energiani ei yksinkertaisesti riitä treenaamiseen. Olen täysin hukassa tämän asian kanssa, itseni kanssa, elämäni kanssa. Minun on pakko ryhdistäytyä.
Ei ole mitään järkeä olla onnellinen, jos linnunluita peittävä ihokerros on paksu ja limainen ja se litistyy syyttäen vasten keväältä tuoksuvia tiiliseiniä. Ei ole mitään syytä hymyillä, jos poskipäät eivät pistä kasvoista esiin kuin vastasyntyneen kauriinvasan kylkiluut, hauraina kohoilevat mutta syvällä siinä hetkessä, olemassa. Ei tässä ole mitään mieltä, ei missään ole mitään mieltä tällaisena.
Hei, keijutytöt, saanko esitellä itseni? Minä olen 16-vuotias siipirikko, merenrantakaupungin kasvatti, palasiksi hajonnut epäonnistuja, lihava lihava lihava LI-HA-VA ja ihan jokaisella mahdollisella tavalla kuvottava olento. Keitä te olette?
Minä olen 17-vuotias paskakasa, joka unelmoi viileästä tuulesta niskassa, valkeista kylkiluista ja hoipertlevista kauriin askelista, kauniista elämästä. Olen erilaisten kaupunkien kasvatti, suurten, pienempien, sellaisten joissa ei edes ole kauppaa. Olen lihavempi kuin sinä, rumempi kuin sinä, kuvottavamapi ja ällöttävämpi kuin sinä, ja huolissani sinusta.
VastaaPoistaOlen tyttö, josta vielä joskus, meni sitten kuinka kauan tahansa, tulee laiha - ja silloin sinä odotat minua huipulla hymyillen.
Älä luovuta, olet kaunis, erilainen, ihana ♥
Jaksamisia ♥