Puhuin Pojan kanssa yli kaksi tuntia puhelimessa, nauroin ja kevätillan tihkusade valui tanssien pitkin ikkunoita, aika meni nopeasti ja minun oli helppo olla. Tajusin, että en halua riskeerata ystävyyttäni Julietin tai Pojan kanssa, en kummankaan, joten pidän häntä nyt vain ystävänä. Ystävänä, jolla on maailman täydellisimmät silmät ja petrolinsininen anorakki. Sydämessä tuntuu pieni pisto kun ajattelen hänen käsiään vyötärölläni, mutta ymmärrän, että näin on paras.

Tänään oli ihan hyvä päivä, aurinkoa ja kyyneleitä asfaltilla.