Viikko on mennyt sumussa, hymyjä ja tuhansittain ylimääräisiä kaloreita, olen vältellyt peilejä ja  istunut katukivetyksellä nauraen maailmalle ja sen ongelmille. Olen taas ihan hämmennyksissä kaikesta, "asenne ratkaisee, muista se", he sanovat ja minä tajuan, että ongelma taitaa olla ihan oikeasti vain pääni sisällä.

Sen tajuaminen ei kuitenkaan valitettavasti tee siitä yhtään vähemmän todellista. Toissapäivänä itkin ja oksensin verta.

En tiedä mihin suuntaan lähtisin enkä tiedä enää edes missä olen juuri nyt. Hukassa?