Lauantai-ilta ja laahaavat minuutit. Aika ei tunnu kuluvan, makaan selällään ensin lattialla, sitten sängyllä, yritän valmistautua ensiviikon kokeisiin mutta en ymmärrä luetusta mitään, pää tuntuu raskaalta ja muu ruumis ihan uskomattoman levottomalta.

Isoveljeni on käymässä täällä, se tarkoittaa että vanhempani ovat ostaneet kaikki kaapit täyteen ruokaa ja päivisin syödään kakkua kahviloissa ja iltaisin tilataan ravintolasta take away -nepalilaista tai kokataan uskomattoman rasvaisia juustoburritoksia. Voitte vain arvata, kuinka huonosti tämän päivän syömiset ovat menneet, koko minun kehoni pisti vastaan ja ruoka oksetti ja minun ei vain yksinkertaisesti tehnyt edes mieli ruokaa. Ja se on harvinaista, kun minusta puhutaan. Teki pahaa heittää motivoitunut mielentila hukkaan vain siksi, että "ota nyt, tämähän on lempiruokaasi, älä nyt viitsi pelleillä". Koko päivän kalorisaldo on arviolta 1400, ja minusta ei tunnu yhtään miltään. Epäonnistuja.

Sain kutsun joihinkin abien juhliin, olin hetken jo menossa mutta sitten Aurora sanoi että hän näkee Marieta nyt ja minusta alkoi tuntua, että haluankin jäädä kotiin. Olen jotenkin ihan uskomattoman kyllästynyt, tympääntynyt, turtunut tähän kaikkeen, haluaisin vain lisää viinaa kiitos ja unohtaa hetkeksi kuka mikä missä milloin miksi minä olen. Mutta ei. Tänne minä jään, kotiin tuijottamaan kelloa, katson sen tasaisen kiihtyvää liikettä taaksepäin ja avaan ikkunan ja toivon, että olisin joku muu.

mutta onneksi freckles-pieni piristi minua tänään, kiitos, olet kultaisin ♥