23. lokakuuta 2011

Anteeksi kaikille joiden tekstien kommentointia olen laiminlyönyt, mutta pääni on tällä hetkellä vain täynnä Samuelia ja hänen suudelmiaan peilityynen Töölönlahden rannassa kun lintuparvet leikkaavat taivaanrantaa ja kukaan ei ole näkemässä. Minulla on edelleen hieman epäuskoinen olo tästä kaikesta ja tunnen itseni välilä auttamattoman typeräksi hänen uskomattoman mielenkiintoisten mielipiteidensä rinnalla, mutta hän taitaa ihan aikuisten oikeasti pitää minusta tällaisena (kai nyt, kun ei vielä tunne sinua oikeasi, Odile hymyilee ivallisesti) ja minä vain yritän nauttia siitä, pitää siitä kiinni. Sillä - anteeksi kielenkäyttöni - vitut Odilesta, vitut surullisistä silmistä ja laihuudesta ja ihan kaikesta muusta, Samuel on uskomaton.

Olen silti lukenut joka sanan mitä olette kirjoittaneet, hymyillyt hämmentyneenä ihanille kommenteillenne, te olette niin ihania! Yritän pian ehtiä taas kirjoittamaankin, mutta nyt lakkaan kynteni kimaltavanpunaisiksi ja nukahdan hymyillen kaupungin iskiessä minulle silmää valoillaan.

Ihanaa loppusyksyä, keijut. 


3 kommenttia:

  1. En osaa kertoa, miten onnelliseksi nämä tekstisi tekevät minut. Tunnen aitoa riemua puolestasi, siitä että joku tajuaa kuinka ihana olet, että saat nauraa ja olla onnellinen. ♥

    VastaaPoista
  2. Kierrä Odilen suun ympärille ilmastointiteippiä, tyrkkää vaatekomeroon ja lukitse ovi, olet ihana. Hymyilyttää, ihanaa että olet onnellinen ♥ Nämä kommenttini toistavat nykyään itseään ihan liikaa. (merennielu täällä)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanasta kommentistasi ♥

    En tiedä, haluanko antaa verikeijujen ja muiden lentää pois. Haluan edelleen olla niin pieni, tanssia valkoisena tuulenhenkäyksenä kesäniityillä ja pakkashangilla.
    Mutta haluan myös, melkein yhtä paljon kuin sitä, olla taas onnellinen ja elää. Melkein.

    Mutta hyvä on.
    Tartun käteesi vain koska en halua päästää sinusta irti, haluan olla toinen puoli jotain, toinen puoli sinusta, se joka saa roikkua kädessäsi ja sanoa lohduttavia asioita kun meinaat kompuroida ja puhaltaa haavoihisi ja puristaa sormeni omiesi lomaan. Yritän tapella eteenpäin, jakaantua kahteen suuntaan, laihuutta ja onnea, voiko molempia saada (pakkopakkopakko) ja silti en aio irrottaa kädestäsi.
    Anteeksi, olen nyt virallinen kasvaimesi ja elinikäisesti pattina kädessäsi kiinni.

    Eli matkaan vaan (mutta haluan tältä vuorelta lunta mukaan).

    Halauksia,
    anteeksi että olen vaikea,
    kiitos että olet noin ihana ♥

    VastaaPoista