Päivät kuluvat nopeaa koulun kanssa taistellessa ja illat vähintään yhtä vauhdilla Samuelin sylissä, milloin ulkona kun hämärä hunnuttaa lähipuiston kalliot, milloin taas valkeissa lakanoissa jotka ovat ne samat vanhat mutta tuoksuvat ja tuntuvat nykyään ihoa vasten turvallisemmilta kuin ennen. Me luemme vanhoja naistenlehtiä ja nauramme horoskoopeille ja olemme ihan vain hiljaa, minun pääni hänen tasaisesti kohoilevalla rintakehällään ja hänestä huokuva rauha ja levollisuus minun suojanani maailmaa vastaan.

Ainoa ongelma on, että vartaloni on alkanut taas ahdistaa, Odilekin on jo kohottautunut nojaamaan lapaluitaan seinään mutta hänen vieressään on joku muukin, tasaisesti ruskettunut täydellinen tyttö, vartalo jossa on kaikki oikeat muodot eikä tippaakaan liikaa rasvaa treenattujen vatsalihasten ja pinkin urheilutopin välissä. Hiukset ovat tuhkanvaaleat ja tiukalla poninhännällä, se heiluu kevyesti kun tyttö hyppii hyppynarua ylös alas ylös alas ja jatkaa vain, jatkaa koko ajan kun Odile vain istuu ja tuijottaa, Odilen jalat näyttävät valkoisilta ja ontoilta tytön terveen urheilullisuuden rinnalla. Ja sitten on vielä minä, minun omat terveet (terveetkö?) haaveeni ja unelmani, ja ne kaikki kolme käyvät hiljaista sotaa keskenään. Odile karjuu minua lopettamaan syömisen, vaalean tytön ääni on pehmeä ja kiltti kun hän sanoo "syö terveellisesti ja urheile, paljon proteiinia ja vähän hiilihydraatteja, paljon lihaskuntoa ja pian näytät tältä, unohda kaikki muu ja mene nyt sinne salille tyttökulta" mutta silmät katsovat tyhjään ja jalat hyppivät hop hop hop hop kiihtyvää tahtia ja kuulen hänen nilkkojensa naksahtelevan rasituksesta. Ja minä pysyn hiljaa, minä en tiedä minne mennä, haluan täydellisen vartalon mutten enää osaa edes päättää sitä, mitä se tarkoittaa.

Ongelma on myös se, että tiedän tämän johtuvan Samuelista, hänen täydellisistä vatsalihaksistaan ja treenatuista käsivarsistaan, siitä pakokauhun tunteesta kun hän suudellessamme vie kätensä hiljaa paljaalle kyljelleni ja vaikka kaikki tuntuu niin oikealta en voi kuin vetää terävästi henkeä ja hänen kätensä alemmas. Sillä minä olen ruma hänen rinnallaan. Hän sanoo että olen kaunis, pieni, hän haluaa minua tällaisena, mutta minä haluan olla se täydellisin josta hän voi olla ylpeä, joka näyttää hyvältä maatessaan vatsallaan sängyllä sotkuiset hiukset puroina paljaalla selällä, haluan olla tarpeeksi hyvä hänelle.

Ja minusta tuleekin, täydellinen, täydellinen hänelle. Odile tuijottaa ja hyppynaru piiskaa lattiaa kun minä vedän salikenkien nauhat rusetille, vedän syvään henkeä ja menen.