Ihana viikko pohjoisessa, pakkaslunta silmäripsissä, myöhässä olevat kuukautiset (paniikki) mutta silti negatiivinen raskaustesti (luojan kiitos), päiväunia lentokoneessa ja kahdet villasukat päällekäin ja niin minä olen arjessa jälleen. Väsymys on jotenkin ylitsepursuavaa, niin kertakaikkiksen lamaannuttavaa etten saa mistään kiinni, mutta ehkä minä vielä opin nukkumaan ilman Samueliakin, opinko? Niin, häntä on ikävä, tiedän että hän teki väärin mutta ikävöin silti. Ja kun näin koulussa vilauksenkin hymykuopista ja sinisimmistä silmistä minun sydämeni jätti lyönnin väliin ja happi paloi pois keuhkoista, viiltävä kipu rintakehässä ja sitten vain painettu katse ja tyhjyys.

Teitä keijuja alkaa olla jo niin monta, että voisin pian tehdä jonkin erityisemmän merkinnän, vaikka sitten kun teitä on puolet sadasta. Toiveita, ideoita? Haluan kiittää teitä jotenkin, ihanat.