Olisi kiva olla vähän lyhyempi. Ja laihempi. Ja nätimpi. Vaikka painoindeksini on 19,5 (normaalipaino = 18,5 - 24,9), tunnen itseni läskiksi, jotenkin liian suureksi. Pehmeäksi. Hmm. Tahdon erilaiset hiukset ja silmät, mutta ennen kaikkea haluan laihtua. Vaatimuksia toistensa perään, en minäkään osaa olla tyytyväinen mihinkään."
"20. päivä maaliskuuta 2011
En minä osaa enää kirjoittaakaan, mutta ehkä olisi hyvä yrittää.
Pääni on lievästi sanoen sekaisin, ihmisistä ja kevään tuoksusta, ruoanpelosta ja -himosta, laihtumisesta, jota en edes suunnitellut enää jatkavani. Minä katson iltahämärässä Joutsenlampea huopaan kääriytyneenä, Odile hymyilee paholaisen huulillaan ja minä itken hetken ihan vain siksi, etten tiedä mitä tehdä elämälläni."
Kuusi vuotta. Olen elänyt, taistellut, kahlannut itseinhossa yli kuusi vuotta ihan vain todetakseni, etten ole päässyt mihinkään. Olen viisi kiloa hoikempi kuin olin pahimpina aikoina ja melkein kymmenen kiloa epäonnistuneempi kuin parhaimpina, jojo menee ylös alas ylös ylös ylemmäs, en vieläkään tiedä mitä haluan elämältäni, en vieläkään osaa olla tyytyväinen.
Vanhoja päiväkirjamerkintöjä lukiessani tapahtui jotain. Taisin ensikertaa myöntää itselleni sen, että minulla saattaa olla ongelma; myöntää, että tämä ei ole välttämättä ole oikein. Jossain syvällä läikähti myös pieni epätoivoinen järjen ääni, joka huomautti, etten minä oikeasti halua tätä. Olen niin uskomattoman väsynyt kuluttamaan elämäni vihaan ja voimattomuuteen, että annoin itselleni luvan ajatella vaihtoehtoa, jonka olin tietoisesti sulkenut ulkopuolelle: apua. Minä taitaisin oikeasti tarvita apua, ja ensimmäistä kertaa tunnen edes jonkin asteista halua ottaa sitä vastaan. Se pelottaa, mutten vain jaksa enää näin. En vain jaksa.
Tiedän kuitenkin varmasti, etten tule hakemaan apua, en vielä. (En koskaan?) Sehän olisi luovuttamista? En halua epäonnistua epäonnistumisessakin, ei minulla ole muuta kuin tämä oma pieni leikkini, minun ja Odilen salaisuus, piilossa kaikilta oman tahdonvoimattomuuteni tulosten alla. En ole minä ilman häntä, älkää viekö lasiluuprinsessaanikin, hän on aina ollut täällä vaikka kaikki muut ovat lähteneet. Odilen syliin minä jään, loppuunpalanut ja väsynyt mutta elossa vain epätoivostaan.
ei ihminen ole epäonnistunut, jos hakee apua. ei vaikka tekisi itselleen jotain lopullista. ei vaikka jättäisi kaikki vanhat ihmiset taakseen ja aloittaisi alusta. ne ovat kaikki vaihtoehtoja. toista en tietenkään kellekään suosittele, mutta avun hakeminen olisi saatanan rohkea ja viisas päätös, jos omat voimat eivät tunnu enää riittävän.
VastaaPoista