Kun valkoinen hiekka ja turkoosina hohtava meri levittäytyivät allani auringossa kiillelleen niin kauas kuin silmä kantoi, jouduin nojaamaan kasvoni lentokoneen ikkunaa vasten etteivät muut näkisi kyyneleitäni. Näky oli uskomattoman kaunis, ja minun sisälläni läikähti jotain - aitoa onnea? Sitäkö se oli?

Perilläkin oli ihan kivaa, välttelin hotellin uima-altaalla makaavien kapeavyötäröisten ja isorintaisten huippumallien katseita, yritin hengittää rauhassa ja keskittyä auringon poltteeseen olkapäillä, siihen kun lämpö sai ihon kiiltämään ja pään humisemaan kunnes oli pakko sukeltaa viileään veteen, se hiljensi äänet ja hukutti hetkeksi Elodien kirkumisen. Tuttu lasiluinen tyttö istui altaan pohjassa, hiukset leijuivat kohti pintaa ja painottomat jalat eivät koskeneet pohjaa, se hymyili silmät kloorivedestä punaisina ja huusi, huusi niin lujaa niin pahoja sanoja etten lopulta voinut jäädä sinnekään. Vietin paljon aikaa varjossa, aurinkolasit ja kirjoja, olin piilossa itseäni.

Vain yksi totaalinen romahdus, istuin suihkun lattialla ja itkin ja revin vatsaa reisiä kylkiä, ajattelin Samuelia. Kipu ja ikävä oli niin todellista että haukoin henkeäni mutta sekin meni ohi, takaisin allasbaariin ja giniä vodkaa tequilaa ja paperinen päivänvarjo. En kestänyt katsoa itseäni selvinpäin, en jaksanut olla ilman Samuelia selvinpäin (hieman surkuhupaisaa lukea edellistä kirjoitusta, ei ikävä ole mihinkään mennyt).

Viikonloppuna juhlitaan taas, paljon tuntemattomia ja se sinisilmäinen poika, jota suutelin pari viikkoa sitten syntymäpäiväsankarin tiara humalalta tuoksuvissa hiuksissani. Ehkä annan hänen ottaa jälleen kiinni lantiosta, työntää seinää vasten, sekopäistä yhdenillan adrenaliinin juovuttamaa tunteetonta himoa - aamulla suihkuun reidet ja omanarvontunto tahroilla, hampaanjälkiä rintakehässä ja vaatteet revittyinä lattialla, ehkä sitten ei satu enää. Minä haluan eroon Samuelin muistosta, minä teen kaikkeni sen eteen, minä ajan todellisuuden pois sisältäni alkoholilla ja nälällä ja huoraamalla, tarkoitus pyhittää keinot eikä minua muutenkaan kiinnosta.

Kaikki on silti ihan hyvin, huomenna aloitan ananas-tomaattikeitto-raejuusto-maitorahka -dieetin, jota jatkan viikon ennen kovan treenin ja proteiinipitoisen ruokavalion aloittamista. Siitä lähtien käyn nälästä, soijarouheesta ja päivittäisestä liikunnasta, epäonnistuminen merkataan terällä lantioon ja palkintona matka Espanjaan kesäkuussa Avan kanssa. Epätoivoisen päättäväinen olo, tiedän tekeväni parhaani sillä minulla ei ole vaihtoehtoja.

Olen ajatellut kuolemaa, mutta en aio antaa periksi - minä haluan lähteä täältä kauniina.

Teitä on jo puolet sadasta, olen sanaton, olette ihania ♥