Kotona olen venytellyt, lukenut kristillistä etiikkaa, ollut vain. Jutellut Pojalle. Huomaan jo paljastavani hampaani huomaamatta, kun hän mainitsee jonkun muun tytön, vaaleat hiukset ja skandinaavisuuden. Minulla on tummat kiharat ja jäiset silmät, kun katson peiliin ja yritän hymyillä. Haluaisin niin kovasti olla hänelle tarpeeksi. Juliet ei tiedä vieläkään. Sanat takertuvat kurkkuun, käpertyvät kokoon kuin pikkulinnut pesässään hiirihaukan varjon leikatessa aukeaa, minä en voi tehdä tätä hänelle, en voi. Mutta minä haroin hiuksiani hymyillen ja puraisin huultani, kosketin, koska sydän sanoi niin.
Kapenen päivä päivältä.
Omituista, niin kovin omituista.
Mä olen yhä vain maailman surkein miesneuvoja. Joten en sano siihen mitään. Mutta on ihanaa kuulla, että sulla menee paremmin, että sun on (edes välillä) hyvä olla. ♥
VastaaPoistaRakastan kyllä sitä, miten kirjoitat. Toi hiirihaukka, vai mistä puhuitkaan, kaunista. ♥
Käytkö enää höyhenessä?
Haluaisitko sä nähdä mut kesällä?
VastaaPoistaOi. Haluaisin. Mutten tiedä uskallanko. Jos vain saan itseni kasaan, niin ehdottomasti. ♥
VastaaPoistaEn ole käynyt Höyhenessä vähään aikaan, liian läski olo sellaiseen. Palaan ehkä pian.