Ulkomailla oli ihan kivaa, kai, mahdollisesti. Nyt meillä on asunto Helsingissä ja uusi elämä odottaa nurkan takana väijyen, seitsemäs kerros ja näköala yli puistojen ja kattojen, minä seisoin ikkunalla enkä ymmärtänyt yhtään mitään. Olen takaisin "kotona" pohjoisessa, eikä mikään tunnu miltään, minä vihaan tätä paikkaa mutten halua lähteä koska ilman sinua olen lyijyä.

Jimin jättäminen tänne tuntuu joka päivä vain pahemmalta. En tiedä pitäisikö vain luovuttaa, vai takerrunko kiinni, roikunko kuin henkihieverissä ja vadelmanoksia hiuksissani, en tiedä, en tosiaan tiedä. Tiedän vain, etten haluaisi elää ilman häntä, en enää. Aika huvittavaa, että kun vihdoin löysin hänet, minä olen lähdössä pois. Näin pian.

Hyvää juhannusta, enkelit, mutta minua itkettää kuitenkin.