Uusia kasvoja, uusia hymyjä, "elodie, lähdetkö huomenna kahville?" - ihmiset täällä pitävät minusta ja minä pidän heistä ja kaikenkaikkiaan viihdyn uudessa lukiossani ihan uskomattoman hyvin. Oppilaat ovat motivoituneita ja tasokkaita, ja vaikka välillä tunnen olevani aivan väärässä paikassa, enimmäkseen olen vain äärettömän onnellinen siitä, että onnistuin pakomatkassani ja olen nyt täällä. (Kemia tuottaa jo nyt hieman vaikeuksia, haha, mutta selviän kyllä.) Ja mikä tärkeintä, nousen joka aamu hymyillen bussiin, sillä tiedän, että porteilla odottavat Saren ja Aurora ja Peter ja muut vilkuttaen, he haluavat tutustua minuun, he haluavat olla minun kanssani. He haluavat oikeasti olla minun kanssani.

Kokeilin tänään kesällä Barcelonasta ostamaani Dolce&Gabbanan mekkoa, jonka musta satiini hyväili kylkiäni silloin niin kevyesti ja jonka leikkaukset taikoivat minusta esiin jonkin etäisesti kreikkalaista jumalatarta muistuttavan olennon, jota en ollut tunnistaa itsekseni. Upea se oli edelleen, mutten voinut olla huomaamatta, kuinka keskivartalon muotolaskokset kiristivät hieman, kuinka istuva alaosa kuroutui vähän lyhyemmäksi aina kun hengitin ulospäin. Tällaiset pienet asiat saavat minut toden teolla horjumaan, ja olen jälleen kahden vaiheilla, pitäisikö minun laihduttaa hieman. Ajatukset eivät kuitenkaan enää pakota minua mihinkään. Minä olen vahvempi. Voisin silti alkaa kiinnittämään enemmän huomiota ruokavaliooni, en painonpudotuksen takia, vaan puhtaasti terveydestäni huolissani. Hemoglobiinini oli jälleen laskenut 103:een, ja olen jatkuvasti sairaana.

Ihanaa elokuunloppua kaikille teille, enkelit, nauttikaa alkusyksystä. ♥