Eilinen meni hyvin (söin loppujenlopuksi vajaat 400 kaloria) ja niin kai meni tämänaamuinen espanjankokeenikin. Istuin viisi A4:sta edessäni, täytin verbien taivutusmuotioja ja sanastotehtäviä, muiden pulpeteilla keksejä ja Fazerin Sinistä ja minä join vain mineraalivettä, en ottanut mitään vaikka tarjottiin. Kotona meinasin sortua ahmimaan, kun mitään makeaa ei löytynyt olin jo tekemässä marjapiirakkaa kun yhtäkkiä tulin järkiini ja heitin puolivalmiin taikinan vessanpönttöön ja suljin uunin. En minä tarvitse mitään tuollaista. Sen sijaan kertasin huomisiin historiankokeisiin ja tein puoli tuntia lihaskuntoa.

Ulkona on pilvistä jälleen, mutta minun rintakehäni sisällä on aurinko, sillä on jääkylmät sormet ja joutsenkuningattaren kasvot ja se silittää hellästi kylkiluideni sisäpintaa kun vedän vaaleanpunaiset juoksukenkäni jalkaan ja suljen oven perässäni. Odile istuu vastapäisen puiston punalehtisten puiden oksalla, nojaa siroa niskaansa runkoon, hymyilee minulle kun ehdin ensimmäisen ylämäen juurelle ja puhaltaa siivet selkääni. Ja tälläkertaa minä en pysähdy puolivälissä lepäämään, minä juoksen, lujempaa kuin koskaan.

Loppuun asti.