Minun ei pitänyt kirjoittaa koska kaikkihan on hyvin enkä minä enää tarvitse paikkaa jonne purkaa kun kyyneleet valuvat poskia pitkin huulille ja ei ole ketään tai mitään muuta, en se ole minä enää, enhän, kaikkihan on hyvin ja Samuel on upea ja minä olen hyvä ja riittävä ja täysin terve, olenhan--
ja silti, silti minua ahdistaa sillä en minä usko häntä
hän sanoo että olen tarpeeksi hyvä ja enemmänkin
mutta mistä minä tiedän onko se totta
mistä minä tiedän etten taas ole se jota sattuu
mistä minä tiedän että olen olemassa ja oikein
kun minulla on vain hänen sanansa ja sinisimmät silmät
Ja Odile nauraa, "enkö ollutkin hyvin piilossa, enkö ollutkin?" ja minä valehtelen Samuelille meneväni syömään kotimatkalla ja äidille syöneeni jo ulkona ja menen salille ja silmissä sumenee ja mitä helvettiä minä oikein teen miksei se mene pois
mitä minä teen
voi luoja auttakaa, mitä minä oikein teen?
(Ruskatyttö lähtee osastolle ylihuomenna ja minun pääni on sekaisin.)
Pienipieni, en tiedä mitä sanoisin, haluan vain sulkea sinut syliini enkä päästää pois. Sinä et ole täysin terve, keijut eivät lakkaa kuiskimasta korviin valheita ennenkuin niiltä revitään kielet irti. Minä en usko että Samuel sanoisi niin, ellei tarkoittaisi, eikä se ole pelkkiä sanoja, sinä olet ihana ja hyvä ja kaikkea enemmän. Haluan häätää sen pois päästäsi, kuristaa Odilen kaulaa niin että se vajoaa huohottamaan henkeä haukkoen lattiaa vasten koska Odile eivätkä keijut tahdo mitään hyvää. Sinä olet ihana ja riität kenelle tahansa ja enemmänkin kuin vain riität, kumpa itsekin ymmärtäisit sen paremmin. Voimia keijukainen, olet rakas ♥
VastaaPoista