18. helmikuuta 2012

Vanhat tanssit, kahisevia pukuja ja valkoisia hansikkaita ja minä istuin yleisössä itkuun purskahtamaisillani alusta loppuun. Olisi ollut luultavasti vähemmän kivuliasta hieroa rikkihappoa silmiin kuin katsoa Samuelia hänen tanssiessaan, hän oli niin komea frakissaan että henkeni salpautui, jokainen vilkaisu tuntui kuin iskuna palleaan mutten voinut irrottaa katsettani hänestä. Tahtomattanikin mietin, että tuolta näytti se unelmien prinssi, jonka lapsena kuvittelin mielessäni ennen nukahtamista - hän oli täydellinen, täydellinen, täydellinen muttei minun. Tuntui uskomattoman pahalta, lähdin hiljaisena kotiin ja hississä itkin jo.

Muuten oli kuitenkin hyvä ja kaunis päivä. Kampaajan peilistä katsoi takaisin kuparinpunaiset hiukset ja varovaisesti hymyilevät kasvot, ja lumisateessa kävelin tapaamaan keijuani, sitä kauneinta kaikista. Oli uskomattoman helpottavaa puhua jollekin, joka oikeasti ymmärsi - en osaa edes kuvailla sanoin, miten onnellinen olin, kun sain vihdoin halata tuon pikkuisen syliini. En edes yritä väittää välttyneeni alemmuuskomplekseilta, mutta sillä ei ollut väliä, freckles oli juuri niin uskomaton, inspiroiva, hauska, ihana, älykäs ja pienipienipienempi kuin olin aina kuvitellutkin. Hän avasi silmäni hetkellisesti aika monella tavalla, pitkän inttämisen ja välttelyn jälkeen lähes suostuin miettimään niitä rumia, kiellettyjä sanoja, "syömishäiriö, perfektionismi", sitäkö tämä on? (Mutta ei kuitenkaan, ei Odile ole sairaus ja minä tarvitsen häntä. Toistaiseksi.)

Samuel on silti tuhkaa sydämen pinnalla. Jokin osa minusta paloi pois hänen mukanaan, hänen jälkensä painuivat mustaan hiekkaan kun hän ilmeettömänä talloi jalkoihinsa sen, mitä minusta enää oli jäljellä. Ja minun rintakehässäni ilma seisoo raskaana, tuuli ei pyyhi menneitä eikä puhdasta pöytää enää ole. Ja tänne minä jään, käytettyä ilmaa ja ovia ilman avaimia.

Mutta niin, lumienkelini muutti päiväni kauniiksi. Olet rakas. 
(Lähden viikoksi pohjoiseen. Nähdään sitten, ihanat, halauksia.)


2 kommenttia:

  1. on se hassua, kun viimeisillä voimilla on pakko olla mukana toisen olemassaolossa, edes vähän kauempaa. joskus kaikki hymyillyttää, hymyillään kaikki yhdessä.

    VastaaPoista
  2. Sinun kommenttisi ja tämä tekstisi ajoivat minut lähes itkun partaalle. Voi pieni, voi miten ihana, upea, älyttömän kaunis niin sielultasi kuin olemukseltasikin olet! ♥
    Jos voisin, inttäisin kunnes saisin nuo sanat painumaan päähäsi, ja sitten ottaisin hirviösi itselleni, että voisit nähdä oman ihmeellisyytesi sen oikeassa loistossa.
    Ja muistan.
    Muistan typerät sanamme, hassut, nyt niin karut tervetulotoivotukset möröillemme. Ja silti en toivo niitä pois, koska SINÄ. ♥

    Toivottavasti nähdään pian uudestaan, kaipaan syliäsi ja nauruasi ja sanojasi ja sinua,
    emmekä me hitto vie juoneet teetäkään edes!
    Ensi kerralla sitten ♥
    Rakastan sinua ♥

    VastaaPoista