Sain töitä. En ymmärrä miten jaksan koulun lisäksi viikoittain parisenkymmentä valtavaa sosiaalisuutta ja aktiivisuutta vaativaa työtuntia, mutta minä aion silti yrittää, aion pärjätä. Sillä minä vihaan riippuvuutta ja minä vihaan sitä riipivää omatunnontuskaa, joka valtaa minut joka kerta kun pyydän vanhemmiltani rahaa - siksi minä aion purra hammasta, valvoa yöt koulutöiden kanssa kun illat menevät töissä, salilla tai L:n kainalossa, taistella läpi paniikkikohtausten ja uupumuksen, tehdä parhaani. Huomenna perehdytys ja minua pelottaa, mutta kai minä olen ylpeä, päättäväinenkin. Tunnen jonkinlaista marttyyristä mielihyvää ihmisten taivastellessa aikataulujani, tiedän jo valmiiksi että tulen uupumaan ja toukokuusta tulee raskas mutta jumalauta minähän selviän.

Eilen Samuel käveli minua vastaan rautatieasemalla. Ilmeetön katse suoraan läpi jota seurasi panikointia ja 30 tunnin alkoholipaasto, hahhah olen säälittävä mutta tavallaan iloinen sillä henkeä ahdisti niin ettei syöminen tuntunut edes vaihtoehdolta ja se on hyvä. Tänään 1300 kilokaloria joka on niin paljon liikaa että itkettää, mutta ihan sama, tänään minua ei kiinnosta. Huomenna sitten.