Valehtelisin jos väittäisin, ettei syöminen olisi alkanut taas ahdistaa. Minua nolottaa, hävettää, suututtaa myöntää, mutta olen taas jättänyt aterioita väliin, oksentanutkin, hotellin vessan kylmä lattia ja sata vatsalihasliikettä kun kello näytti 04:03. Lihoin ulkomailla ne laihtumani kolme kiloa takaisin enkä pidä tästä, ajattelin tiputtaa pari kiloa ennen koulujen alkua, ehkä vähän enemmänkin, ehkä, varmasti, laihdulaihdulaihdu enkä minä oikein tiedä. Suhtaudun jotenkin oudon haluttomasti tähän, syömiseen ja syömättömyyteen, yritän ehkä vähän pyristellä välillä suuntaan tai toiseen mutta yleistilanteeni on suoraansanoen säälittävä ja välinpitämätön. Mutta muutama kilo vain. Muutama, nätisti, hitaasti, oikein, ei enää mitään typerää, aloitan uuden kauniin elämän kaukana täältä enkä halua hukata sitä, kävelen mieluummin Punavuoren pikkukujia kuin kaloritaulukkojen numeroissa yhden ylimääräisen suklaakeksin pakottamana. En minä aio luovuttaa.
Muutama kilo vain. Kyllä minä pystyn.
pystynkö?
en osaa sanoa mitään.
VastaaPoistakultapieni, sä olet kaunis noin. älä tule takaisin, se tie on vaan tie kyyneliin.
haleja ♥